Sijaiskotivastaavat huolehtivat sijaiskodeista

Sijaiskotivastaaville on määrätty jokaiselle oma sijaiskoti/ omat sijaiskodit, joista vastaava on vastuussa. Tämä tarkoittaa sitä, että sijaiskodilla on aina mahdollisuus kääntyä sijaiskotivastaavan puoleen, missä tahansa ongelmatilanteessa.

Sijaiskotivastaava huolehtii mm. sijaiskodissa olevan kissan tarvikkeista (kuten ruuat, hiekat ym), jotta ne eivät lopu kesken. Hän myös täydentää sijaiskotia tarvittaessa yhdistyksen varastolta.  Apuna tähän voi käyttää esimerkiksi autotiimin autoilijoita, jos itseltä aikataulut ei liikene.

Sijaiskotivastaava huolehtii myös sijaiskodin haastattelusta ennen sijaiskodiksi ryhtymistä, sijaiskodin perehdytyksestä tehtävään sekä sijaiskodin varustamisesta perehdytyksen jälkeen. Poikkeuksia toki on ja ensimmäiset haastattelut voi joskus hoitaa joku muu sijaiskotivastaavista tai yhdistyksestä, kuin sijaiskodin tuleva vastuuhenkilö.

Sijaiskodin tärkeimmät tehtävät ovatkin käydä sijaiskotihakemuksia läpi, haastatella sijaiskodiksi haluavia sekä perehdyttää heidät ja pitää sijaiskodeista huolta heidän sijaiskoti matkalla. Usein sijaiskotivastaava onkin voinut itse toimia sijaiskotina ennen tähän vastuualueeseen ryhtymistä.

Sijaiskotivastaava huolehtii myös, että kissa tulee mm käytettyä eläinlääkärissä, madotettua sekä huolehtii kissan luovutuksesta uuteen kotiin sitten kun sen aika on. Sijaskoti ilmoittaa myös kissan kuulumiset sekä kuvat aina omalle sijaiskotivastaavalleen. Joidenkin sijaiskotien kohdalla esimerkiksi eläinlääkärikäynnit hoituvat sijaiskodin toimesta itse, eikä sijaiskotivastaavan tarvitse kuin esimerkiksi varata eläinlääkäriaika.

Toiset sijaiskodit voivat tarvita apua kissan kopituksessa, kyydityksessa ym. Sijaiskotivastaavan tehtävä onkin huolehtia tekijät muista tiimeistä näihin hommiin. Itse hänen ei siis tarvitse jokaista kissaa pyrkiä kuljettamaan. Suosimme myös useamman kissan eläinlääkärireissua kerralla, joten kissoja voi tulla toisistakin sijaiskodeista.

Sijaiskotivastaavat

  • Kaipaamme kipeästi innokkaita sijaiskotivastaavia.
  • Tällä hetkellä sijaiskodit ovat jakautuneet vähän jokaiselle eikä varsinaisia vastuuhenkilöitä ole vapaaehtoisten puutteessa.

Sijaiskotivastaavien tehtävät

  • Käydä läpi sijaiskotihakemuksia.
  • Haastatella tulevia sijaiskoteja ja perehdyttää heidät tehtävään.
  • Huolehtia tarvittavat tarvikkeet ennen ensimmäistä kissaa sijaiskotiin.
  • Täydentää aina tarvittaessa sijaiskotia esimerkiksi ruualla ja kissanhiekalla.
  •  Huolehtii kissan eläinlääkärikäynnit.
  • Huolehtii ohjeistamalla tai paikan päällä avustamalla, että kissa tulee tarpeellisesti lääkittyä.
  • Huolehtii kissakuulumiset eteenpäin adoptiotiimille, kun kissa lähtee etsimään omaa kotia.
  • Huolehtii uuden kodin tutustumisen kissaan sekä kissan luovutuksen kun sen aika on.

Sijaiskotivastaavan on itse oltava hyvin kartalla siitä, mitä kaikkea sijaiskotina oleminen vaatii. Siksi onkin toivottavaa, että sijaiskotivastaavalla on omaa kokemusta sijaiskotina toimimisesta tai ainakin selkeä näkemys siitä (esimerkiksi oman kissan kautta), mitä kaikkea sijaiskoti tarvitsee/ kaipaa, jotta kissa voi hyvin ja edistyy.

Scroll to Top